Tammerbridgen lyhyt historia: Onnea nuorelle 50-vuotiaalle!

Tammerbridge on alun perin perustettu kaupungin virkailijoiden kerhoksi, johon ei periaatteessa ulkopuolisilla ollut asiaa. Kaupungin kerhon toiminta hiipui jossain vaiheessa ja korttiporukat menivät mukaan Tampereen Bridgekerhon toimintaan. Vaikka bridgeväki on tunnetusti yksimielistä ja sopuisaa väkeä, niin miten sattuikaan, että suksia alkoi mennä ristiin. Arkkitehti Aarne "Apa" Heino keksi, että Tammerbridgen voisi herätellä ruususenunesta, ja kerhon jäsenyysehtoihin tehtiin muutoksia jotka sallivat myös muiden kuin kaupungin työntekijöiden osallistumisen toimintaan. Tämän myötä yhdistys vietiin myös kirjoihin ja kansiin ja Tammerbridge yhdistyksenä rekisteröitiin vuonna 1959. Pelipäiväksi uudelle seuralle otettiin tiistai, koska mutamalla keskeisellä jäsenillä oli maanantaisin (Tampereen BK:n pelipäivänä) trumpettiharjoitukset. Pelipäivämme ei 50 vuoteen ole mihinkään muuttunut, joten jo 50 vuotta olemme noita puhallinsoitinharjoituksia kunnioittaneet!

Heinon Apa toimi puheenhoitajana kymmenisen vuotta ja hänen jälkeensä nuija siirtyi Ilkka Korhoselle, jonka käsialaa olivat nykyisen Tammerturnauksen ja Tammerliigan synnyt. Korhosen aktiivisuutta kunnioitettiin myöntämällä hänelle kerhon kunniapuheenjohtajan titteli. Erityisesti hänet muistetaan suuren suosion saavuttaneesta KALKKUNAKISASTA, johon Korhonen itse järjesti kalkkunat palkinnoiksi (nykyään Tampereella pelataan pikkujouluaikaan kinkkukisa).

...ja tarina jatkuu.